Lopullinen kehittämissuunnitelma

2.7.2026

Kiitos FVP:n sähköverkon kehitysasioihin vaikuttaneille

 

Energiavirastolle toimitettu kehityssuunnitelma: Kehittämissuunnitelma_FVP_2026_netti.pdf

 

Tänä keväänä FVP päivitti verkonrakennuksen kehittämissuunnitelmansa. Siihen kuvataan miten sähkön jakeluverkkoa on kehitetty ja miten sitä kehitetään jatkossa Forssassa meidän verkkoalueellamme. Kehittämissuunnitelma perustuu sähkömarkkinalaissa annettuun määräykseen, että sähköverkonhaltija on velvollinen tekemään tarvittavat investoinnit jakeluverkon siirtokyvyn ylläpitämiseksi, sekä uusien kuormien ja tuotantopaikkojen verkkoon liittymisen mahdollistamiseksi. Jakeluverkonhaltijan tulee kuulla verkon käyttäjiä jakeluverkon kehittämissuunnitelmasta, joten nyt julkistetusta suunnitelmista toivotaan palautetta.

Kehittämissuunnitelmamme oli kuultavana 1.5.-5.6.2026 välisen ajan osoitteessa https://fvp.kehittamissuunnitelma.fi/. Sivusto on edelleen jäljellä, mutta kommentteja ei enää kerätä. Jokaisessa kohdassa saattoi joko tykätä tai olla eri mieltä, pitää asiaa kiinnostavana tai vaikeaselkoisena. Kaikkiin kohtiin oli mahdollista jättää myös vapaa kommentti. Näin asiakkaat pääsivät vaikuttamaan, miten FVP:n sähköverkkoa tulevaisuudessa kehitetään. Kehittämissuunnitelma toimitettiin kesäkuussa yhdessä kuulemisen tulosten kanssa Energiavirastolle ja dokumentti on julkaistu tässä uutisessa.

FVP: ”Mahdollistamme asiakkaidemme arjen tuottamalla luotettavaa sähkönsiirtoa.”

FVP:n visio kuvaa yhtiömme toiminnan tarkoitusta, joten on selvää, että yhtiön strategiassa toimitusvarmuus, asiakaslähtöisyys, ympäristö ja palvelut ovat toiminnan kulmakiviä. Toimitusvarmuudessa pyrimme mahdollisimman luotettavaan sähkönjakeluun, koska yhteiskunta on entistä riippuvaisempi sähköstä. Lisäksi verkkoyhtiön on täytettävä vuoteen 2028 mennessä sähkömarkkinalaissa asemakaava-alueille asetetun 6 h ja haja-asutusalueelle asetetun 36 h sähkönjakelun enimmäiskeskeytysajan. Asiakaskeskeisyydessä kyse on siitä, että kuuntelemme asiakkaita ja pyrimme tarjoamaan asiakkaille sähköverkon ja palvelut, jotka täyttävät heidän tulevatkin tarpeensa. Sähköisen siirtymän vauhdittamat asiakastarpeet haastavat yhtiön toimimaan proaktiivisesti, jotta infra on tarjolla, kun asiakas sitä tarvitsee. Strategiamme mukaisesti pyrimme investoimaan verkkoon, vaikka Energiaviraston nykyinen valvontamalli hieman rajoittaa resurssejamme sähköistymisbuumin aiheuttamiin investointeihin ja suunnitelmalliseen kunnossapitoon.

Viime vuodet ovat todellista sähköistämisbuumia eikä loppua ole näkyvissä. Jakelualueelle on tullut mm. sähköauton pikalatauspisteitä, sähkövarastoja, sähkökattila, datakeskus-hankkeita, jotka kaikki vaativat lisäkapasiteettiä sähköverkoltamme. Asiakastarpeet luonnollisesti ohjaavat toimintaamme, koska haluamme ettei Forssaan tulevat investoinnit jää toteutumatta ainakaan sähköverkon kapasiteetin takia. Kaikki asiakkaamme ovat meille tärkeitä ja siksi panostamme jatkuvasti toimitusvarmuuteen.

Kiitos, kun osallistuit! Kehittämissuunnitelma ja sen perusteella kehittyvä sähköverkko toimii vetovoimatekijänä Forssan alueella.