Vikapäivystys 24 h 03 4126 717 verkkopalvelut@fvp.fi

Eduskunta on vahvistanut sähköveron nousevan 1.1.2014 alkaen. Sähkövero koostuu energiaverosta ja huoltovarmuusmaksusta. Vero kerätään osana sähkön siirtohintaa, jonka tilittää valtiolle kunkin alueen sähkön siirrosta vastaava, paikallinen verkkoyhtiö. Veron kerää ja tilittää valtiolle Forssan Verkkopalvelut Oy.

Kaikkiaan sähkölasku muodostuu sähkön myynnin osuudesta, sähkön siirron osuudesta sekä veroista (energiavero ja arvonlisävero). Verojen osuus esimerkiksi 6000 kWh vuodessa kuluttavan omakotiasukkaan sähkölaskun loppusummassa on noin 32 %.

Valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaan veron nousu 1.1.2014 alkaen on noin 12 prosenttia. Jos vuotuinen kulutus kerrostasohuoneistossa on esimerkiksi 2 000 kilowattituntia, korotus nostaa sähkölaskua noin viisi euroa vuodessa. Vastaavasti sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuiset sähkökustannukset nousevat noin 50 euroa, kun sähkön kulutukseksi arvioidaan 20 000 kilowattituntia vuodessa. Koska korotusehdotus kohdistuu vain veroluokan I sähköön, veroluokkien välinen ero kasvaa 1,20 senttiin kilowattitunnilta.

Uudet energiaverot:

Veroluokka I:  1,903 snt/kWh (alv 0%)  =  2,35972 snt/kWh (alv 24%)

Veroluokka II:  0,703 snt/kWh (alv 0%)  = 0,87172 snt/kWh (alv 24%)
Lisätietoa:

Linkki hallituksen esitykseen (HE 110/2013): http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2013/20130110

Linkki valtiovarainvaliokunnan mietintöön (26/2013): http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/vavm_26_2013_p.shtml